keskiviikko 20. toukokuuta 2015

~ Childhood Memories.



HIYA!

Ihan ensimmäiseksi mä haluan kertoa kaikille, että mä oon tällä hetkellä maailman onnellisin ihminen. Sain puhelun n. tunti taaksepäin joka muutti mun elämäni suunnan. Nyt loppu lusmuilu ja alkaa uus elämä - mä pääsin Eseduun aikuispuolelle opiskelemaan Forssassa keskeytyneet merkonomi-opinnot loppuun.

Mutta nyt siis asiaan ja tämän päiväisen postauksen ideaan; Idean tähän postaukseen oon saanut Facebookista. Mun etusivulla on jo pidemmän aikaa pyörinyt kuvia vanhoista leluista, lasten sarjoista ja -elokuvista. "Tykkää jos sinulla joskus oli tällainen", "Tykkää jos muistat joskus katsoneesi tätä sarjaa"..
Niitä kuvia katsellessa ja selaillessa nousee pintaan kylmät väreet ja todella nostalgiset fiilikset: "Voi ei, toi oli mun ensimmäinen CD-levy jonka sain lahjaks. Tolla mä leikin aina ja vertailtiin kavereiden kanssa. Noita mä ostin aina karkkipäivänä"
Karu todellisuus iski vasten kasvoja, niitä leluja, karkkeja, artisteja, ohjelmia ei enään ole, jotka on ollut osana mun lapsuutta. MIKSI? Kyllähän nyt vanhat lastenohjelmat joita aina viikonloppuaamuisin tuli televisiosta, on 100% parempia kuin nykypäivän lastensarjat - vanhoja lastensarjoja katsoisin varmaan edelleenkin.

Mä keräsin netistä tätä postausta varten joitain kuvia niistä esineistä / asioista joita muistan lapsuudestani.




Vili Vilperi, Viidakkovekara Juuso, Aito ja alkuperäinen My Little Pony, Galilei ja kadonneet lelut, alkuperäinen Franklin, Richard Scarryn Touhukas Maailma, alkuperäinen Nalle Puh, Timon & Pumba, Maija Mehiläinen, Flipper, Kolme Ässää & Arthur.


Hetkinen, Hui Hai Hiisi, Pikku Kakkonen, ensimmäiset Salatut Elämät.

Tuossa listattuna muutama ohjelma joita tuli katsottua lähes aina televisiosta. Paljon jäi myös mainitsematta. Tuntuu että nykyajan lastenohjelmat on tehty muovailuvaha-versioiksi ja muutenkin todella tylsiksi ja liian teennäisiksi. Vanhat ja alkuperäiset lastenohjelmat ovat parhautta ja edelleenkin katselen joistain ohjelmista löytyviä klippejä Youtubesta! Niinhän sitä sanotaan, että '90-luku oli lastenohjelmien kulta-aikaa?

   Lapsena pelasin myös paljon pelejä kavereiden ja perheeni kanssa - ja välillä yksinkin. Meille opetettiin myös koulussa paljon erilaisia ulkopelejä ja -leikkejä kuten 10 tikkua laudalla, kirkonrottaa, vettä kengässä, lamppista, rosvoa & poliisia, keinupolttista, kahden tulen välissä, erilaisia hyppynaru-loruja ja leikkejä etc. etc. Kun tietokoneet alkoivat yleistyä myös kotioloissa, tykkäsin kovasti pelata erilaisia PC-pelejä kuten Hugoa, Muumeja, Matti & Maija-seikkailupelejä ja viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä: PINBALLIA!

Tamagotchi virtuaali-lemmikki, marmorikuulat, Gogo's keräilyhahmot, 10 tikkua laudalla, Pomppusammakot, Muumit & Taikatalvi, Pinball, Felixin Tomaattipeli, Ensimmäinen Super Mario Nintendo NES:sille, Ruutuhyppely, JUKKA Fortuna, Slammer.
Habbo Hotelli oli joskus "kova sana" ala-asteen loppuvaiheilla. :D

Ensimmäinen puhelin Nokia 3310. Hieman eri kaliiberia kuin nykyajan iPhonet ja Lumiat. Oma soittoäänen sävellys oli parasta, ja matopeli tottakai.


Mulla oli lapsena myös paljon leluja, jotka varmaan löytyy vieläkin jostain kaapin pohjalta jonne oon ne jemmannut mahdollista tulevaa lastani varten.
Pehmolelufriikki olen edelleen, ja niitä löytyy kymmenittäin.
Ensimmäinen leluni (jonka siis muistan) oli pattereilla toimiva Furby joka höpötteli ja liikkui.
Pidin sitä omana lemmikkinäni ja hoidin ja lapsien tapaan raahasin sitä joka puolelle.
En oikeastaan melkein koskaan leikkinyt niin kutsutuilla "tyttöjen leluilla" vaan tykkäsin leikkiä esimerkiksi Prätkähiiri-figuureilla, pikkuautoilla, dinosauruksilla ja keräilin pokemon-kortteja ja figuureja.
Furby, Sähköinen autorata, Bayblade (?), Robottikoirat, Hiekkalelut, Vanhat Hesburgerin Lastenateriasta saadut koirat, Ranga Tanga, Taikahiekka, Hajuhemmot, Vanhat keppihevoset, Furreal Friends-nallet.


Pienenä kuuntelin enemmän smurffeja kuin perus lastenlauluja. Smurffeja kuuntelen edelleenkin esimerkiksi yksikseni autolla ajellessa.
Ensimmäiset "aikuisten"-bändit joita aloin kuuntelemaan olivat Gimmel (joka sai alkunsa Popstars-ohjelmasta) ja Las Ketchup.


Paljon asioita jäi varmasti mainitsematta, sillä muuten postauksesta olisi tullut eeerittäin pitkä ja olisin vielä huomennakin ollut rustailemassa tätä postausta.
Pyydänkin teiltä laittamaan kommentteihin omia lapsuuden-muistojanne tai jopa tekemään niistä postaus ja linkittämään sen kommenttikenttään! ♡ ✌
♡ Jenzui

3 kommenttia:

  1. Oi! :D Noista tuli niin lapsuus mieleen , että ol pakko höpistä jotakin omaan blogiin kans http://dreamersummer.blogspot.fi/2015/05/pikku-myy-minako.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei! Pitääpäs käydä tsekkaamassa. :D
      Tää oli ihan hauska postaus-idea. Sai muistella menneitä!

      Poista
  2. moi ja hahaa, sinut on merkitty: http://emmijuuliax.blogspot.fi/2015/06/liebster-award-discover-new-blogs.html ! :--)

    VastaaPoista